Home
evilstarfish
26 September 2007 @ 09:34 pm
Hyvin tyypillistä. Vielä pari tuntia sitten olin aivan älyttömän väsynyt, mutta nyt ei silmäluomet paina mitään. Haluaisin nukkua mahdollisimman paljon, mutta jotenkin noi yöunet kutistuu 7-8 tuntiin :( Onneksi huomenna on aamupäivä vapaata - tosin mun pitäis siivota yhteiset tilat ja ehkä tehdä vähän koulujuttuja. Eli en voi kauheen pitkään nukkua vaikka kuinka tekisi mieli.

Tänään ootettiin reilu tunti, että iltapäivän luentojen pitäjä olisi tullut, mutta paskat. Vaikka istuttiin porukalla siinä käytävässä, niin tuntu jotenkin tyhmältä odottaa turhaan. En mä mitään tärkeetä ois sen tunnin aikana tehnyt, mutta kuitenkin.

Eilen menin koulun jälkeen kaupungille ja kävin kattomassa samalla Beatrix Potterin, kun mulla oli siihen alennuskuponki. En oikein päässy varmaan oikeeseen tunnelmaan, koska olin aika pettynyt leffaan. Olihan se ihan herttainen paikoitellen, mutta jotenkin se oli myös aika perhanan tylsä. Mä kyllä tykkään hitaasti etenevistä leffoista, mutta nyt ei vaan oikein iskenyt. Oli siinä tietty Ewan McGregor, joten ei se istuminen ihan hukkaan mennyt :D
 
 
Current Mood: blah
Current Music: CSI telkkarissa
 
 
evilstarfish
24 September 2007 @ 07:56 pm
On jääny päivittäminen muutamalla viikolla - oikeastaan koko kesä tais mennä ilman, että kirjotin tänne mitään. En tiedä miksi. Ei vaan tuntunu tarpeelliselta. Kesä oli erilainen ja vieläkin on vähän haikea olo, vaikka tykkäänkin syksystä.

Uussi koulu vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta olen vielä aika pihalla kaikesta. Opetus on aika erilaista kuin mihin olen tottunut, mutta lupaavalta vaikuttaa. Kämpäkin on ihan mukava. Tää on kolmen hengen solu ja noi kaksi muuta vaikuttaa ihan järkeviltä, ainakin vielä. Kouluun on kyllä vähän matkaa, mutta bussilla pääsee onneks aika lähelle. Tärkein kuitenkin on, että täällä on netti ;) vaikka se välillä vähän pätkiikin.

Päätä särkee oudosti - toivottavasti en oo tulossa kipeäksi :(
 
 
Current Mood: cold
Current Music: Neka Mi Ne Svane | Danijela
 
 
evilstarfish
20 May 2007 @ 08:27 pm
Tänään oli aika reipas päivä. Kävin vähän pyöräilemässä ympäri ja ämpäri. Tuuli aika hiljaa ja aurinko paistoi mukavasti. Yritin myös vähän hommailla puutarhassa: kitkin nokkosia vadelmien ympäriltä ja kukkapenkeistä. Tein lisäks vähän kukkapenkin alkua altaan ympärille. Käännettävää ois vaan vieläkin aika paljon jäljellä 0_o Istutin viime vuodesta jääneitä (heheh...) taimia - ne oli aika hyvin säilyny hengissä kasvihuoneessa. Nyt pitäis vaan tehdä ne loput penkit ja hankkia lisää kukkia :D

Nyt vaan kurkku tuntuu vähän karheelta. Tai se oli aika karhee jo yöllä. Toivottavasti en oo tulossa kipeeksi.
 
 
Current Mood: okay
Current Music: Fidelity | Regina Spektor
 
 
evilstarfish
03 May 2007 @ 07:52 pm
Huomenna olis taas soittotunti. Tai TAAS ja TAAS... siirsin sitä viimeks parilla viikolla eteenpäin, kun en vaan pystyny/jaksanu mennä. Ei kyllä kiinnostais huomennakaan, etenkin kun en oo yhtään harjotellu. Kopiot kuitenkin muistin ottaa ennen kun palautin nuotteja kirjastoon, mutta sen enempää en oo tehny asian eteen. En tajua miksi kiusaan itteäni soittotunneilla. Haluaisin suorittaa sen puuttuvan tutkinnon, vaikka oikeesti en tee sillä mitään. En vaan kehtaa jättää sitä kesken - etenkin kun tää on toinen kerta kun oon ruvennu hommaan... Oon tainnu valittaa tästä asiasta jo aikasemminkin. Mulla on yleensä hyvin rajallinen valikoima aiheita, joista valittaa.

Mut nyt alkaa Frendit!
 
 
Current Mood: annoyed
Current Music: Pokémon theme
 
 
evilstarfish
29 April 2007 @ 09:35 pm
Eilen muutettiin sitten loputkin tavarat takas kotiin. Ei menny kun tunti ja kämppä oli tyhjä. Siskon kanssa tungettiin hissi täyteen laatikoita ja kasseja muutaman kerran. Sänky ja pöytä ei kyl mahtunu siihen ;( Onneks asuin neljännessä kerroksessa, vaikka oli siinäkin ihan riittävästi portaita. Oli kyllä vähän haikeeta lähteä. Totuin vähitellen siihen mun asuntoon ja se oli oikeastaan aika kiva kolo. Sijaintikin oli täydellinen - ainakin mulle.

Torstaina kävin kattoon Pariisin varpusen päivänäytöksessä. Pidin leffasta, kuten myös ne pari mummoa jotka oli kans vääntäytyneet paikalle ;) Tiistaina nähtiin J:n kanssa Bean. Ei se ollu niin huono kun oletin, mutta en kyllä menis uudestaan kattoon.
 
 
Current Mood: tired
Current Music: Kirjoituksia | Ultra Bra
 
 
evilstarfish
15 April 2007 @ 06:28 pm
Jeps, matka tuli tehtyä ja oli ihan kivaa. Keski-ikä bussissa oli aika korkea, mutta olin kyllä ihan tyytyväinen järjestelyihin - ne meinaan toimi ;) Vilna jäi parhaiten mieleen, ja sinne vois mennä vaikka uudestan. Riika oli myös kaunis. Poikettiin myös Ristimäellä, mutta aikaa ei ollu käytettävissä kun sellanen puol tuntia joten jäi aika pintapuoliseksi se homma. Mutta tuli kuitenkin nähtyä.

Eilen muutettiin osa mun tavaroista takas kotiin. Vielä sinne jäi jonkin verran kamaa, kuten sänky, jonka siirtämistä en ees halua vielä ajatella. Mä meinaan luulen, että se ei todellakaan mahdu hissiin :(

Ulkona on tosi kuuma ja mua väsyttää. Nukuin kuitenkin viime yönä melkein 12 tuntia.
 
 
Current Mood: tired
Current Music: City Of Delusion | Muse
 
 
evilstarfish
03 April 2007 @ 09:38 pm
Mä vaihdoin sitten tasoa, jotta saisin lisää kuvia - eli myin itteni ;) Mutta se tais olla sen arvosta. Äsken noi mainokset ei kyllä näkyny, mutta tuskin se hirveesti haittaa vaikka ne ei näkyiskään.
 
 
Current Mood: excited
Current Music: My Interpretation | Mika
 
 
evilstarfish
27 February 2007 @ 03:34 pm
Meidän pihassa oli käyny viime viikolla pöllö. Pikkuveli onnistui ottamaan siitä pari kuvaa. Tässä on yks parhaista. Pöllö oli istunut puussa etupihalla ja antanut tulla ihan lähelle :)

 
 
Current Mood: blah
 
 
evilstarfish
25 February 2007 @ 06:22 pm
Yritän kirjottaa hakemusta yhteen kesätyöhommaan. Se pitäis varmaan lähettää huomenna enkä vielä oikein tiedä mitä siihen kirjoittaisin :( En oo hyvä myymään itteäni.

Kävin M:n kanssa lenkillä. Oli tosi liukasta ja tuulikin ihan mukavasti. Lenkin jälkeen syötiin tietenkin jäätelöä ja juotiin kaakaota... Mitä siitä tulis jos rupeis elämään liian terveellisesti? Kerron M:lle, että oon lähössä pääsiäisenä Baltian kierrokselle J:n kanssa. Se vaikutti jotenkin loukkaantuneelta. Tosi kiva kun on sellasia kavereita, jotka ei osaa ottaa toisten hyviä uutisia vastaan. En kyllä tajua miten se muka on siltä jotenkin pois?

Aamulla oli kirkossa, kun veljen pitää kerätä merkintöjä riparia varten. Menin sitten sen seuraks. En ois kyl jaksanu nousta - viime aikoina uni on maittanu.
 
 
Current Mood: okay
Current Music: Disco 2000 | Pulp
 
 
evilstarfish
Nyt multa meinaa lähteä ääni, mikä tapahtuu tosi harvoin. Olo on vieläkin aika paska - onhan tässä sentään jo kulunu yks päivä ;) Nukkuminen oli viime yönä aika vaikeeta. Näin jatkuvasti samaa unta (tai vaihtoehtoisesti vaan ajattelin samaa asiaa uudestaan ja uudestaan). Nyt en enää muista mikä se uni (tai asia) oli, mutta sen muistan, että ahdistavalta se tuntu.

Illalla tuli pakottava tarve leipoa, mikä tietysti on sopivaa hommaa kipeelle. Leivoin yhdestä kirjasta muffinsseja (kirjan mukaan ne on kyllä muffineja, mutta mä sanon niitä tottumuksesta muffinseiksi) mihin laitoin mustikoita. Ne näytti aika hirveiltä ennen uuniin laittamista, mutta kyllä niistä ihan siedettäviä tuli. Tosin sokeria tais tulla liian vähän. Etenkin kun äiti sano niitä terveysmuffinseiksi 0_o Ne kyllä maistukin jotenkin... leseisiltä, vaikka ei niissä ollu muuta kun ihan tavallisia jauhoja. Mieli ois tehny kokeilla banaani-inkivääri-muffinsseja, mutta ei niitä ois syöny kukaan muu :(

Ai niin, äiti osti tänään kirjakaupan alennuksesta Herra Hakkaraisen! Todellakin mainitsemisen arvoinen juttu... :P
 
 
Current Mood: sick
Current Music: Buddy Holly | Weezer
 
 
evilstarfish
16 February 2007 @ 09:53 pm
Oon ollu koko viikon jossain ihmeen räkätaudissa. Pää tuntuu ilmapallolta ja kurkkua kuristaa. Olin vähän nolona tänään luennolla, kun yskin ja niistin jatkuvasti. Etenkin kun se oli enemmänkin seminaari kuin luento eli paikalla oli reilu kymmenen ihmistä. Ja luennoitsija puhu hiljasella äänellä. Ja niin edelleen.

Tän viikon huippuhetken koin pari tuntia sitten. Sain uudesta Subwaystä ilmaiseksi leivän ja pikkuleivän! Kassalla ne vaan sano, että ko. paikka ei oo vielä virallisesti auki ja ne vasta "harjottelee". Varsinainen huippuhetki siis 0_o
 
 
Current Mood: sick
Current Music: Grace Kelly | Mika
 
 
evilstarfish
05 February 2007 @ 12:16 pm
Tänään tulee tosiaan rahaa ahkeralle opiskelijalle :P Pitää vaan muistaa maksaa vuokra.

Viikonloppu meni oleskellessa enkä oikeastaan tehnyt mitään. Lauantaina katottiin pikkuveljen ja -siskon kanssa ensin Napoleon Dynamite ja muutama Spaced-jakso. Niin ja syötiin paljon jäätelöä. Sunnuntaina taas katoin kaverin luona Bridget Jonesin (ekan) ja söin paljon karkkia. Lisäksi kävelin isoäidin luokse ja söin siellä paljon pullaa. Hyvin tiivis ohjelma siis ;)

Äsken katoin kahden viikon Gilmore girlsit. Mun pitää aina nauhottaa ne, kun äiti haluu kattoo samaan aikaa Strömsön ja jotenkin meidän video ei suostu enää nauhottamaan digiboksista tulevia kanavia. Joka tapauksessa, ko. sarja ei tunnu enää yhtä kiinnostavalta.

Illalla lähden taas takasin.
 
 
Current Mood: sleepy
 
 
evilstarfish
01 February 2007 @ 03:34 pm
Outoa, että Kirka on kuollut. Tai siis ymmärrän kyllä, että kaikki kuolee joskus, mutta kuitenkin...
 
 
evilstarfish
27 January 2007 @ 11:05 pm






Which character from SPACED are you most like?




You're Brian Topp! Artist...painter...it's a bit more complicated then that! Shy, reserved, scarred, short on the rent. But even you can find love and companionship! Oh, and your mum thinks you're a lawyer.
Take this quiz!








Quizilla |
Join

| Make A Quiz | More Quizzes | Grab Code










Which SPACED character are you?




You are DAISY. Your average struggling writer, Daisy took a chance on a guy she met one day and look where it led - two series of laughter and tears. The moral of the story is that even if your friends think you're a bit sad, a little chubby or even (shock horror) lazy, you will know, in your mind, that one day someone will come along with a small wedge-shaped robot to brighten up your life.
Take this quiz!








Quizilla |
Join

| Make A Quiz | More Quizzes | Grab Code










Which Spaced character are you?




You are Daisy, you are fun and energetic but a bit annoying
Take this quiz!








Quizilla |
Join

| Make A Quiz | More Quizzes | Grab Code










Which SPACED character are you?




You are Tim! You're creative, playful, and not quite grown up yet. But that's fine, because you have lots of friends who love you. Keep it up.
Take this quiz!








Quizilla |
Join

| Make A Quiz | More Quizzes | Grab Code

 
 
Current Mood: cold
Current Music: Mardy Bum | Arctic Monkeys
 
 
evilstarfish
26 January 2007 @ 05:30 pm
Ulkona on ihanasti lunta! Oispa ollu tällanen keli jouluna :) Aattelin jopa mennä kävellen soittotunnille. Niinpä, mulla on tänään soittotunti pitkästä aikaa. Itseasiassa sen piti olla jo viime viikolla, mutta mun opettaja joutu perumaan sen jonkun matkan takia. Ei tosiaan haitannut. Yritän edelleen saada sitä 3/3 valmiiks (todella säälittävää! puolustukseksi sanon kyllä sen, että en soita missään opistossa...), mutta jotenkin mua ei oikeen innosta. En saa millään opeteltua niitä kappaleita ulkoa. Oon kuitenkin aika varma, että jos nyt jätän kesken (itseasiassa tää on toinen kerta kun yritän saada ohjelmistoa kasaan) niin se jää sitten kesken ja mua ottaa päähän vielä vuosien päästä. Tai sitten ei :P

Yritin äsken vähän katella hoasin sivulta asuntotilannetta. Alotan varmaan siellä Helsingissä vasta tammikuussa, mutta aattelin nyt kuitenkin kattoa vähän etukäteen minkä tyyppisiä asuntoja niillä on tarjolla. Olen ajatellut solua jo ihan sen vuoksi, että ymmärtääkseni ekan vuoden opiskelijan on turha edes yrittää saada yksiötä. Toisaalta mulla ei oo hirveen suurta budjettia eli mahdollisimman halpa ja siedettävä ois hyvä.

Lisäks on ilmennyt lievää kesätyö-paniikkia. Nyt ois aika hyvä saada joku oman alan kesätyöpaikka. Varsinkin kun tää on mun viides vuosi. Kiva valmistua sitten joskus tulevaisuudessa ilman oman alan työkokemusta O_o
 
 
Current Mood: cold
Current Music: You'll be in my heart | Phil Collins
 
 
evilstarfish
02 January 2007 @ 12:10 pm
You scored as agnosticism. You are an agnostic. Though it is generally taken that agnostics neither believe nor disbelieve in God, it is possible to be a theist or atheist in addition to an agnostic. Agnostics don't believe it is possible to prove the existence of God (nor lack thereof).

Agnosticism is a philosophy that God's existence cannot be proven. Some say it is possible to be agnostic and follow a religion; however, one cannot be a devout believer if he or she does not truly believe.

</td>

agnosticism

75%

Buddhism

63%

atheism

50%

Satanism

50%

Islam

50%

Hinduism

46%

Judaism

42%

Christianity

38%

Paganism

33%

Which religion is the right one for you? (new version)
created with QuizFarm.com
 
 
evilstarfish
01 January 2007 @ 08:52 pm
Eilinen sujui muutaman opiskelukaverin kanssa istuskellen. Kateltiin telkkaria, syötiin törkeä määrä ruokaa ja juotiin hyvää boolia. Ehkä ensimmäinen kerta elämäni aikana, kun olen juonu oikeesti hyvän makuista boolia. En kyllä yhtään muista mitä siihen oli laitettu, mutta sitrushedelmiltä se maistui :D

Kahdeltatoista mentiin katsomaan kaupungin ilotulituksia (oli komeat) ja juotiin kuohuviiniä. H meinas osua pullon korkilla pariin vanhaan ukkoon, kun se korkki lähti ihan itestään pois. J onnistui ottamaan makeita kuvia ilotulituksista - mun kamera oli hyvässä tallessa kämpillä :(

Kotona olin jo joskus yhden maissa eikä olo ollut yhtään huono. Kerrankin näin.
 
 
Current Mood: cold
Current Music: Eleanor put your boots on | Franz Ferdinand
 
 
evilstarfish
20 December 2006 @ 06:53 pm
...  
www.salakuunneltua.fi --->

Aika etsiä uusia kavereita

lauantai, joulukuu 16, 2006, 19:07
Kaarinan kirkko

Neljä mummoa oli kirkon joulumyyjäisissä.
Mummo #1: Tässä on mun uusi ystävä
Mummo #2: Ai onks sun vanhat ystävät kuollu vai?

Ja tämän jälkeen kaikki neljä mummoa nauroivat oikein iloisina hyvälle vitsille.
 
 
Current Mood: cold
 
 
evilstarfish
11 November 2006 @ 01:16 pm
Ulkona on aika kylmä. Käveltiin pikkuveljen kanssa keskustaan, kun sillä oli aika parturille. Siellä parturissa oli väkeä vaikka kuinka paljon - ovi kävi jatkuvasti. En oo koskaan aikasemmin nähny siellä niin paljon ihmisiä.

Huomenna on isänpäivä eikä mulla oo oikeen mitään lahjaa. Ostettiin veljen kanssa todella pieni suklaarasia - kehtaako sellasta antaa? Toisaalta en oo varmaan pariin vuoteen hankkinu mitään isänpäiväks. Jotenkin päivän merkitys tuntuu vaan niin pieneltä verrattuna vaikka äitienpäivään.

Ostin eilen vihdoinkin muistitikun! Todella vihdoinkin. Oon vaan siirtäny ja siirtäny sen hommaamista (en kyllä tiiä miks?), mutta tällä viikolla tajusin, että ehkä se on kuitenkin aika tarpeellinen. Ensviikollakin pitäis lähettää yks essee eteenpäin.

Kattelin eilisen illan youtubessa vanhoja Euroviisu-kappaleita. Joku ihana ihminen on laittanu sinne La Dolce Vita'n!! :D Lisäks tapeltiin äidin kanssa siitä lauletaanko Diggi-loo Diggy-ley'ssä kengistä vai saappaista. Äiti katteli Euroviisut sillon 1984 ja muisti ne kultaset saappaat - elikä niitten ois tietysti pitäny laulaa niistä saappaistaan ;)
 
 
Current Mood: chipper
Current Music: What else is there | Röyksopp
 
 
evilstarfish
08 November 2006 @ 11:17 am
Kävin viikonloppuna Tallinnassa. Jostain kumman syystä käyn siellä vain syksyllä/talvella, jolloin on ihan sairaan kylmä. Tuntuu, että siellä tuulee aina. Muuten oli mukavaa. Ostin talvikengät (alle 40 euroa!) ja tositositosi kivan kaulahuivin (vihreää ja ruskeaa). Illalla käytiin kattomassa Fame. Paikka oli sama kun missä esitettiin Greace jokunen vuosi sitten. Esityksessä oli tekstityst, mutta meijän paikat oli sen verran sivussa että sai pää kenossa katella niitä tekstejä. Suurimman osan ajasta en viittiny kenottaa, joten yritin (huom! yritin) seurata esitystä viroks. Äidiltä se kävi helpommin, koska se on lukenu viroa muutaman vuoden. Mutta pidin koko esityksestä, vaikka välillä olinkin vähän pihalla.
 
 
Current Mood: giggly